Uskaltaako pikkupoika viedä vauvanuken päiväkotiin?

Touhukkaan päiväkodissa on lelupäivä kerran viikossa. Tällä viikolla Touhukas otti mukaansa Tero-vauvan, jota sopisi hoitaa kotileikissä. Mitä minä ajattelin ensimmäiseksi?

1. Onpa kiva, että poika tykkää hoitaa vauvanukkea. Onpa Tero jo maannutkin pari vuotta laatikon pohjalla.
2. Osaapa lapsi hienosti ennakoida yhteistä leikkiä päiväkodissa varaamalla oman lelun mukaan.
3. Onpas meidän poika nähnyt isänsä hoitavan vauvaa niin paljon, ettei hänen mieleensä juolahda, että lastenhoidon olevan akkojen puuhaa.

En mitään noista vaihtoehdoista. Minä ajattelin, että toivottavasti pientä poikaa ei kiusata. Perhana!  Missä välissä minusta on tullut pelokas tylsimys? Eipä paljon kannata näillä ajatuksilla naistutkimuksen arvosanoista huudella. Tai sivistyksestä. Ajattelin jo, miten nostan jokaisen Touhukasta kiusanneen räkänokan toppahaalarin etumuksesta seinälle. Pelkkä ajatus siitä, että joku voi pahoittaa lapseni mielen, saa vanhemmassa todella parhaat piirteet esille.

Kotileikki oli sujunut leppoisasti eikä leluvalinta ollut herättänyt huomiota.

Reaktioni osoittaa kuitenkin sen, että kyse on suuremmasta asiasta. Eli miten tuen pientä poikaa tekemään haluamiaan asioita, myös silloin kun hän silittää perinteisiä sukupuolirooleja vastakarvaan. Olisiko helpompaa tukea tyttöä, joka rymistelee mukaan autoleikkiin kuin poikaa, joka haluaa viedä nuken kärrylenkille? Ja onko näillä asioilla 2010-luvun lapsille niin paljon merkitystä kuin meille aikuisille.

Touhukas valitsi kaupasta Hello Kitty -kumpparit mökille. Yksikään lapsi ei kommentoinut saappaita koko kesän aikana. Aika moni aikuinen kommentoi.