Rintasyöpä-blogin pitäminen vaatii rohkeutta

Viime talvi oli raskas. Lähellä oli niin kuolemaa, sairautta kuin muitakin vastoinkäymisiä. Vauvan odottaminen kaikkine vaivoineen oli yhtälön plusmerkkinen asia. Tälläkin kertaa työ tarjosi tauon erilaisista murheista. Yritäpä kirjoittaa ymmärrettävästi EU-eläkkeiden laskentatavan muutoksesta ja ajatella samalla edes iltaruokaa. Mielelle tekee hyvää, kun on pakko keskittyä yhteen asiaan.

Helmikuussa istuin työhön uppoutuneena tietokoneeni ääressä, kun kännykkä piippasi tekstiviestin merkiksi. Serkkuni rutiinikäynti rintasyöpäseurannassa oli muuttunut ihan muuksi kuin tavanomaiseksi piipahdukseksi. Serkun rinnasta oli löydetty kasvain, jota suoralta kädeltä epäiltiin pahanlaatuiseksi, koska se oli ilmestynyt jo kertaalleen leikattuun rintaan. Se oli ensimmäinen kerta, kun minä itkin töissä.

Tutkimukset vahvistivat epäilyt todeksi. Rintasyöpä oli uusiutunut. Pian diagnoosin saatuaan serkkuni käynnisti Olipa kerran rintasyöpä -bloginsa. Se osoittaa hyvin, miten blogi toimii omien ajatusten ja elämäntilanteen jäsentelijänä ja toisaalta tarjoaa hirvittävän tärkeää vertaistukea niille, jotka eivät jaksa kirjoittaa, mutta haluavat lukea. Vakavasta sairaudesta bloggaaminen vaatii rohkeutta ja sinnikkyyttä, joita myös tarvitaan hoitojen jaksamiseen. Ei voi muuta kuin kunnioittaa.


Missonin Lindexille suunnittelema rannerengas on Roosa Nauha -tuote sieltä tyylikkäämmästä päästä.